Vuoden nuori yrittäjä 2018 -kilpailun voitto Alavudelle
24.09.2018
Vuoden nuori yrittäjä 2018 on Lasse Saarenpää Latenkone Oy:stä Alavuden Tuurista
Vuoden nuori yrittäjä -kilpailun voitti tänä vuonna Latenkone Oy:n yrittäjä Lasse Saarenpää Alavuden Tuurista.
Voittaja julkistettiin Nuorten Yrittäjien valtakunnallisessa Get Together -päätapahtumassa Hyvinkäällä perjantaina 24.8.2018.
Vuoden Nuori Yrittäjä -kilpailu on Suomen arvostetuin nuorille suunnattu yrittäjäkilpailu. Finaalissa oli mukana viisi nuorta yrittäjää, jotka oli valittu Suomen Yrittäjien aluejärjestöjen järjestämien alueellisten alkukilpailujen 18 voittajan joukosta.
Tuurilaisessa Latenkoneessa kilpailun tuomaristoa kiehtoi erityisesti tarina 14-vuotiaasta yrittäjästä: Lasse Saarenpää aloitti pienesti toiminimellä ja on kasvattanut yrityksensä kansainväliseksi käytettyjen maanrakennus- ja nostokoneiden maahantuojaksi, korjaamoksi sekä myyjäksi. Liikevaihto on miljoonia, kasvuprosentit vakuuttavat ja vientikaista auki.
”Vuoden Nuoren yrittäjän arvostettu titteli meni aivan oikeaan osoitteeseen. Lasse Saarenpään yrittäjäura on vakuuttava näyttö paitsi osaamisesta, mutta myös pohjalaisesta rohkeudesta tarttua ennakkoluulottomasti uusiin asioihin”, sanoo Etelä-Pohjanmaan Yrittäjien toimitusjohtaja Heikki Risikko.
Lue lisää Vuoden nuori yrittäjä -kilpailusta ja katso mm. video, jossa Lassen tunnelmia heti Vuoden nuori yrittäjä 2018 -kilpailun voiton jälkeen.
Lassen tunnelmat heti Vuoden nuori yrittäjä 2018 -kilpailun voiton jälkeen.
Nuorten Yrittäjien sivuilla mm. Latenkoneen esittelyvideo.