Yrittäjyydessä parasta ovat tyytyväiset asiakkaat


- Oman yrityksen perustaminen on ollut haaveena jo ammattikouluajoilta, kertoo yrittäjä Katariina Kimpimäki, joka on toiminut Kuorasjärven emäntänä vuodesta 2018 asti.

Hän kokee, että oman tilausravintolan pyörittäminen on hänen koko elämänsä, eikä pelkkä työ.

Koulutukseltaan Kimpimäki on catering-alan palveluvastaava sekä palvelujen tuottamisen ja johtamisen koulutusohjelmasta valmistunut restonomi. Lisäksi hän on suorittanut leipuri-kondiittorin tutkinnon ja ravintolakokin ammattitutkinnon.

Työkokemusta Kimpimäellä on laajasti sekä suurkeittiöiltä että ravintoloista; niin salista kuin keittiön puolelta. Hän on työuransa aikana toiminut mm. tarjoilijana, emäntänä, ravintolatyöntekijänä, baarimestarina, ravintolapäällikkönä sekä ravintolatoimenjohtajana.

Lähes 20 vuoden kokemus erilaisista suurkeittiö- sekä ravintola-alan työtehtävistä on antanut Kimpimäelle vankan pohjan nykyisiin ”Kartanon neidin” työtehtäviin. Hänen työnsä koostuu suurimmaksi osaksi ruoanlaitosta ja leipomisesta, mutta yksinyrittäjänä työnkuvaan kuuluu kaikki yrityksen pyörittämiseen sisältyvät työtehtävät sekä tilan pyörittämiseen kuuluvat ”talkkarin” hommat.

Kartano sijaitsee kauniilla paikalla Kuorasjärven eteläpäässä Alavuden Sydänmaalla.
Kuorasjärven Kartano sijaitsee kauniilla paikalla Kuorasjärven eteläpäässä Alavuden Sydänmaalla.

Haave omasta yrityksestä konkretisoitu jouluna 2017. Kuorasjärvi on Kimpimäelle tuttu paikka. Katariina on ollut töissä Kuorasjärven kesäsiirtolassa ja vanhempieni mökki on järven rannalla. Vasta 2017 hän oikeasti huomasi vanhan koulun, kun kuuli sen olevan myynnissä. Katariina totesin ääneen mielenkiintonsa paikkaa kohtaan. Paikalla ollut henkilö kuuli tuon ja laittoi tuulemaan. Jo seuraavana päivänä he olivat tutustumassa Kartanoon. Kimpimäen haave yrittäjyydestä alkoi käydä toteen. Hän oli valmis muuttamaan takaisin kotiseudulle. Vuosia muualla asuneena, paluumuutto Etelä-Pohjanmaalle oli helppo päätös. Siihen vaikutti mm. se, että Katariinalla on vahva tukiverkosto täällä seudulla.

Jouluna 2017 Kimpimäki teki kaupat Kuorasjärven vanhasta kansakoulusta. Paikkaa on siitä lähtien kunnostettu tilausravintolatoiminnan ohessa ja Kuorasjärven Kartano tarjoaakin upeat puitteet erilaisille juhlille ja tilaisuuksille. Samassa paketissa tulee myös pitopalvelu. Asiakkaita ovat niin yritykset kuin yksityisetkin. Kartanon yläkertaan on valmistunut myös vierashuoneita, joita markkinoidaan niin juhlavieraille kuin matkailijoillekin.

Kuorasjärven Kartanon keltaisessa salissa on noin 70 asiakaspaikkaa.
Kuorasjärven Kartanon keltaisessa salissa on noin 70 asiakaspaikkaa.

Katariina toivottaa kaikki tervetulleeksi Kuorasjärven Kartanon Kesäkahvilaan, joka avasi taas ovensa kesäkuun viimeisenä maanantaina ja on avoinna elokuun alkuun. Tarjolla on niin suolaista kuin makeaakin. Kesäkahvila on avoinna aina alkuviikosta, maanantaista keskiviikkoon klo 14-19. Muina aikoina Kartano on suljettu yksityistilaisuuksien vuoksi.

- Tyytyväiset asiakkaat ovat yrittäjyydessä parasta, kertoo Kimpimäki. Mikään ei ole palkitsevampaa kuin tunne, että on ylittänyt asiakkaan odotukset. Yrittäjyyden haasteista kysyessäni, Kimpimäellä ei heti tule mieleen mitään. Pääsääntöisesti tämä on ollut juuri sitä mistä hän on haaveillut. Joskus häntä kuitenkin on ihmetyttänyt ihmisten ymmärryksen puute tämän kokoisen tilan kustannuksista ja tietynlainen arvostuksen puute.

- Yrityksen kehittäminen on jatkuva prosessi. Monet toimenpiteet kohdistuvat kiinteistöön. Tärkeää olisi myös pyrkiä pitämään kiinni vapaa ja työvuorolistoista. Teen ne säännöllisesti, mutta en läheskään aina niitä noudata, kertoo Kimpimäki.

Hän pitää yrittäjän vapaa-aikaa tärkeänä. Oma-aika auttaa akkujen lataamisessa ja yrityksen kehitysideatkin syntyvät helpommin. Koska hän asuu omalla työpaikallaan, irrottautuminen pitää välillä tehdä. Kimpimäki on huomannut, että jo helposti toteutettava Kuorasjärven ympäripyöräily on loistava keino nollata ajatuksia.

Otamme perspektiivin viiden vuoden päähän. Millaisena Kimpimäki näkee Kartanon toiminnan tuolloin?

- Toivon, että työllistäisin itseni lisäksi yhden vakituisen työntekijän ja Kuorasjärven Kartano olisi ympärivuotisesti auki. Toiveena myös olisi, että remontti olisi lähes tehty, naurahtaa Kimpimäki.

Katariina Kimpimäki tekee työtään yrittäjänä rakkaudesta lajiin.
Katariina Kimpimäki tekee työtään yrittäjänä rakkaudesta lajiin.


kuvat ja teksti:
Katja Urrila, Mikrosta Milliin -yrityskehityshanke

Mikrosta Milliin -yrityskehityshanke haluaa tuoda esiin alueella toimivia eri alojen yrittäjiä kertomalla heidän tarinansa. Juttuja voit lukea Alavuden Kehityksen ja Kuortaneen kunnan tiedotuskanavista sekä Lakeuden Portti -lehdestä. Haluaisitko sinä kertoa oman yrittäjätarinasi? Ota rohkeasti yhteyttä katja.urrila@fasadi.com

Lisätietoja hankkeesta:

projektipäällikkö Katja Urrila
Mikrosta Milliin -yrityskehityshanke
p. 040 515 9647
katja.urrila@fasadi.com

Hankerahoitus
Alavuden Kehitys Oy
Kuortaneen kunta
Leader Kuudestaan ry
Kuortaneen Säästöpankkisäätiö
Töysän Säästöpankkisäätiö

Alavuden matkailusivusto