Tiedote 12.4.2021 - Alavudelle rallipainotteista ammattikoulutusta?

12.04.2021


JAMI eli Järviseudun ammatti-instituutti, Alavuden kaupunki ja ralliyrittäjät ovat kiinnostavan yhteistyön äärellä.

Alavudesta on muodostunut eteläpohjalainen rallin pääkaupunki usean yrittäjän ja aktiivisen harrastajajoukon voimin. Alavudella on harrastettu rallia jo pitkään ja sen myötä vahvaa ralliosaamista on kertynyt paljon. Teemu Asunmaa, Jari Latvala, Jari-Matti Latvala, Jari Valtaala ja Asko Kosonen ovat rallikansan ja muidenkin keskuudessa hyvin tunnettuja nimiä. Vähemmän tunnettua on ehkä se, että heillä on myös vahvaa yrittäjyyttä rallin tiimoilta.

JAMI on kehittänyt monimuotoisia koulutusratkaisuja yhteistyössä eri alojen yrittäjien kanssa. Tänään 12.4.2021 järjestettiin ralliyrittäjien, Alavuden kaupungin ja JAMIn yhteispalaveri, jossa pohdittiin mahdollisuuksia rallipainotteisen ammattikoulutuksen järjestämiseen Alavudella. Lähtökohtana koulutuksessa olisi autoalan ammatillinen perustutkinto, jota laajennetaan ralliautoasentajan syventävillä opinnolla.

Yhteisessä keskustelussa nähtiin hyvinkin paljon mahdollisuutta edetä suunnitelmissa ja asian valmistelua jatketaan.

Lisätietoja antavat:
Liisa Heinämäki, kaupunginjohtaja, Alavuden kaupunki
puh. 050 409 0830, liisa.heinamaki@alavus.fi

Matti Väänänen, rehtori, Järviseudun ammatti-instituutti
puh. 040 631 7305, matti.vaananen@jamin.fi

Teemu Asunmaa, TSA Service
puh. 040 759 8443, teemu@teemuasunmaa.com



Takaisin