Lähde kaupunginjohtajan kanssa kävelylenkille lauantai-aamuisin - 4.11. kävellään Alavuden Asemalla

12.10.2023


Alavuden kaupunginjohtaja Liisa Heinämäen voi tavata loka-marraskuussa lauantaiaamuisin kävelemässä ulkoilureiteillä eri puolilla Alavutta.

Presidentti Niinistökin on haastanut suomalaisia liikkumaan ja vuorovaikutukseen vaikkapa kävellen keskustelemaan. Alavudella presidentin liikkumishaasteen hengessä Liisa lähtee lenkille yhteensä neljänä lauantaiaamuna klo 9.00.

Kävelytempauksen kohteet ovat:

"Haastan Alavuden asukkaita ja muita kiinnostuneita mukaani kävelemään ja tutustumaan paikallisiin liikuntareitteihin. Samalla voimme vaihtaa kuulumisia ja keskustella – kävellään sopivaa juttuvauhtia", kannustaa Liisa.

Syksyn raikkaissa keleissä liikkuminen tuntuu virkistävältä ja kävelyhaasteen toivotaankin innostavan mahdollisimman monia ulkoilemaan syksylläkin. Liisa lenkillä -kävelyreiteille voi tulla mukaan läheltä tai kauempaa, sillä kaikkien kohteiden lähtöpaikoilla on parkkipaikka. Joka reitin varrella on myös laavu tai kota, joissa voi levähtää ja haukata eväät.

Lisätietoja kävelyhaasteen reiteistä ja monista muista lähialueen ulkoilukohteista voi katsoa Kuuden tähden reitistön nettisivuilta osoitteesta www.kuudentahdenreitisto.fi

Tervetuloa mukaan syksyiselle kävelylle!

Alavudella presidentin liikkumishaasteen hengessä kaupunginjohtaja Liisa Heinämäki lähtee lenkille yhteensä neljänä lauantaiaamuna klo 9.00 paikallisille liikuntareiteille. Liisa kutsuu kävelyseuraksi Alavuden asukkaita ja muita kiinnostuneita liikkumaan sekä vaihtamaan kuulumisia!



Takaisin