Kaupunginjohtajan blogiteksti 2.2.2024

02.02.2024


Eteenpäin katsoen Alavus nousee ja menestyy

Alavudella on tapahtunut monenlaista ikävää. Kielteisiä asioita toistamalla ja niitä kauhistelemalla emme kuitenkaan pääse eteenpäin, vaan katse on pidettävä tulevaisuudessa. Vaikeiden aikojen jälkeen tapaa nousu aina tulla – joskus hyvinkin nopeana. Itse en halua jäädä synkkyyden kuplaan, vaan haluan tarttua etenemisen mahdollisuuksiin ja käyttää kaikki voimavarat siihen. Meillä on edelleen monta vahvaa, elinvoimaista yritystä ja yrittäjää, eikä heitä pidä tässä tilanteessa unohtaa.

Kautta aikojen taantumassa on julkinen taho pitänyt toiminnan liikkeellä ja talouden rattaat pyörimässä. Alavudella on nyt suuri mahdollisuus tähän, sillä käynnistymässä on sekä Alavuden seurakuntatalon että kaupungin toimintatilojen rakentaminen, mikäli näin päätetään. Kaupungin Palvelukorttelin ja parkkipaikkojen rakentaminen olisi tärkeää saada liikkeelle, sillä hyvinvointialueen investointiohjelman aikataulun mukaan sote-keskuksen rakentamista varten pitäisi saada samaan kokonaisuuteen liittyvät työt alta pois. Myös yksityinen rakentaminen on vilkastumassa, joten vuoden sisällä voi aika montakin rakennustyömaata vilkastuttaa kaupunkia ja työtilannetta!

Mitä sitten kaupungin tiloilla tarkoitetaan? Nythän olemme hajallaan eri paikoissa. Palvelukortteli kokoaa hajautuneet palvelut helposti saataville: Kaupungin info, vuokra-asunnot, kansalaisopisto, kirjasto, lupa-asiat ja muu asiointi sekä virasto- ja kokoustilat ja kaikille käyttäjille avoin kahvila-ravintola. Kokouskeskuksessa on tilaa luennoille, ja siellä voivat kokoontua erilaiset yhdistykset ja muut toimijat. Monikäyttöisessä valtuustosalissa voidaan järjestää kulttuuritapahtumia. Palvelukortteliin tulevat asiakas- ja kokouspalvelut tukevat myös Palvelukortteliin sijoittuvan Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueen sote-keskuksen toimintaa. Suunnittelun edetessä on tiloista juuri saatu ensimmäisiä luonnoskuvia, joita pääsemme toivottavasti pian kaupunkilaisillekin esittelemään, ja keräämään ehdotuksia eräisiin kohtiin.

Meillä on ollut keskustan kaduissa ja kunnallistekniikassa korjausvelkaa jo jonkin aikaa. Yksittäisiä korjauksia ei ole kannattanut aloittaa ilman kokonaissuunnitelmaa. Kaupunki teki jo vuonna 2021 pitkän kilpailutus- ja tarjousprosessin jälkeen sopimuksen, jonka kautta olemme voineet hankkia suunnittelu- ja kaavoitustöitä. Keskuskorttelin kaava vahvistui viime vuoden toukokuussa, ja loppusyksyllä valmistui laajemman alueen kaavarunko. Näin on ollut pohja millä tehdä katutöitäkin.

Tuohon kumppanuussopimukseemme sisältyi myös kaupungin tilojen rakentaminen, ja päätös toteuttaa kaupungin tilat ns. vuokramallilla. Se tarkoittaa, että kaupunki ei itse rakenna eikä ota siihen lainaa, vaan sopimuskumppanimme vastaa suunnitteluista, rahoituksesta ja rakentamisen riskeistä. Kaupungin vuokranmaksu alkaa vasta kun otamme tilat käyttöön. Tämä nähtiin hyvänä ja riskittömänä vaihtoehtona. Lainarahan hinta vaihtelee, ja ison kohteen rakennuttamiseen sisältyy aina riskejä. Kovat hintojen nousut ovatkin heiluttaneet rakennusalaa viime aikoina. Esimerkiksi vuonna 2021 sopimuksessamme sovittu vuokrahinta ei tänä päivänä olisi enää lainkaan mahdollinen.

Väestökehitys on meillä yhtenä harmin aiheena. Suomessa syntyi viime vuonna saman verran lapsia kuin nälkävuosina, mikä on todella pysäyttävä ajatus. Alavudelle poikkeuksellisen matalan syntyvyyden lisäksi osui monta surullista tilannetta, kun ennätyksellisen suuri kuolleisuus vei yli kaksisataa kaupunkilaista. Toivomme, että tilanne tasoittuu, ja muistamme, että jokainen on meillä tärkeä. Emme ajattele vain heitä, jotka ovat poissa, vaan haluamme turvata hyvät olosuhteet sille isolle joukolle, jonka alavutelaiset edelleen muodostavat.

Katsotaan siis eteenpäin, ollaan toimeliaita ja pidetään rattaat pyörimässä – niillä eväin eteenpäin!

Liisa Heinämäki
kaupunginjohtaja

Takaisin