Alihankinta.info -portaalin kautta laajaa näkyvyyttä metallialan sekä muovi- ja elektroniikka-alan yrityksille

30.06.2020



Alihankinta.info -portaalissa kohtaavat alihankinnan ammattilaiset

Korona laittaa alihankintaverkostoja uusiksi. Osa yrityksistä kärsii, osa löytää uusia kumppaneita. Alihankinta.info -portaalissa yritykset hakevat alihankkijoiden palveluita. Kanta-Hämeen alueella pilotoitu portaali on helppokäyttöinen ja toimiva työkalu, kiitos yhteistyön yritysten kanssa.

Palvelussa on metallialan lisäksi muovi- ja elektroniikka-alan yrityksiä. Kannattaa olla siellä, mistä kumppaneita etsitään!

Palvelu laajennetaan kansalliseksi Seutukaupunkien yritysverkostot -hankkeen avulla. Hanke kustantaa seutukaupunkien yrityksille näkyvyyden portaalissa vuoden 2022 loppuun asti. Syksyyn mennessä tavoite on saada mukaan eri puolilta Suomea vähintään 500 yritystä. Nyt toukokuun lopussa yrityksiä on noin 100, suurin osa metalliteollisuudesta. Tavoite on kehittää Alihankinta.infosta ammattilaisten tuntema ja jatkuvasti käyttämä vakiotyökalu.

Portaalia kehitetään suunnitelmallisesti pitkällä tähtäimellä. Tietojen päivittämisestä huolehditaan. Aloitamme pian viestinnän koko Suomeen, myös ostajayrityksiin, ja mukana on myös Teknologiateollisuus ry.

Yrityksen on helppo liittyä Alihankinta.infoon palveluntarjoajaksi. Yrityksen tarjoamat palvelut kannattaa listata huolella. Avainsanoiksi voi lisätä vaikkapa erikoisosaamista, refrenssitoimialoja, omia tuotteita tai muuta haluamaansa. Kieliksi voi valita suomen, englannin ja venäjän. Yrityspalveluista voi myös pyytää apua palveluun liittymiseen.

Seutukaupunkien ulkopuoliset organisaatiot voivat tukea yrityksiä tarjoamalla niille edullisen liittymisen Alihankinta.info -portaaliin, ja yksittäinen yritys voi liittyä myös itsenäisesti toimipaikan sijainnista riippumatta. Liittyminen sopii myös hanketoimenpiteeksi moniin yrityksiä tukeviin hankkeisiin.

Nopeus on nyt valttia – mitä nopeammin mukana, sitä enemmän mahdollisuuksia!

Klikkaa tästä ja liitä yrityksesi Alihankin.info-palveluun!

Rekisteröidy alihankinta.info-palveluun kirjaamalla pyydetyt tiedot ja sen jälkeen voit lähettää tarjouspyyntöjä palveluun rekisteröityneille yrityksille sekä ilmoittaa oman yrityksesi palvelujentarjoajien joukkoon.

Somessa: #Alihankinta.info

Lisätietoja:
Aila Ryhänen, p. 040 485 3081
aila.ryhanen@suupohja.fi
Seutukaupunkien yritysverkostot –hanke

Mika Herpiö tai Reima Ojanen
nimi.sukunimi@riihimaki.fi
Riihimäen Tilat ja Kehitys Oy

Alihankinta.infoa hallinnoi Riihimäen Tilat ja Kehitys. Seutukaupunkien yritysverkostot -hankkeen yhteistyöverkoston avulla palvelu laajennetaan kansalliseksi. Hanke kestää kesään 2021. Hanketta rahoittaa Etelä-Pohjanmaan liitto.

Alavus kuuluu seutukaupunkiverkostoon ja kaikki alavutelaiset metalli-, elektroniikka- ja muovialan yritykset pääsevät rekisteröitymään Alihankinta.info-portaaliin ilmaiseksi vuoden 2022 loppuun asti.





Takaisin