Alavuden Kehitys Oy/ Koronainfo

17.03.2020

Yrittäjä - Alavuden Kehitys Oy on tukenasi kaikissa tilanteissa

Elämme nyt poikkeuksellista aikaa ja tilanne synnyttää varmasti kysymyksiä ja huolia. Jos näyttää siltä, että koronan vaikutus alkaa tuottamaan sellaista huolta ja ongelmia yritystoiminnassa, joista et itse selviä, ole yhteydessä, niin selvitellään asiaa yhdessä. Olemme käytettävissäsi luottamuksellisesti - keskustellen ja auttaen ratkaisujen etsimisessä. Palvelemme nyt yrityksiä pääosin viestein, puheluin ja etäyhteyksien avulla.

Toimintaa rajoitetaan kokousten, tapahtumien ja palaverien suhteen. Keväälle suunnitellut aamiaistilaisuudet perutaan ja Tieto lisää tulosta -hankkeen koulutukset käynnistyvät syksyllä 2020.

Kiinteistöyhtiö Fasadin 1. kerroksen ovi on suljettuna 18.3.2020 alkaen ainakin 13.4.2020 saakka. Välttämättömät tapaamiset tulee sopia ennalta. Muistattehan myös, että tapaamisiin ei voi osallistua flunssaoireisena.

Pyydämme teitä huomioimaan myös Alavuden kaupungin julkaisemat tiedotteet koskien koronanvastaisia toimia sekä seuraamaan aktiivisesti valtakunnallisia tiedotteita ja lähetyksiä pandemiaan ja sen etenemiseen liittyen.

Olemme koonneet tähän loppuun linkkejä, joista löytyy hyödyllistä tietoa niin torjuntatoimista ja niiden laajuudesta kuin yrityksille tarjolla olevasta avusta.

Yhteystietomme:
- yritysasiantuntija Mauri Haapasaari, puh. 040 661 3552
- toimitusjohtaja Ulla Koivisto, puh. 044 550 0974

Sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@fasadi.com

Mahdollisuus asioida myös esim. Skypen tai Teams-sovelluksen kautta.

Pidetään huolta itsestämme ja toisistamme, kotona ja työpaikalla!


Useat organisaatiot voivat auttaa yrittäjiä koronan aiheuttamassa poikkeustilanteessa. Ohessa apua tarjoavia tahoja.

Linkkejä kannattaa jatkossa seurata aktiivisesti, niin pysyt ajan tasalla.

• Team Finland-verkoston organisaatiot joustavat yritysten muuttuvissa liiketoimintaolosuhteissa. Verkoston lisäksi monet muut valtionhallinnon toimijat ovat koostaneet tietopaketteja yrityksille koronavirustilanteesta, sen vaikutuksista ja toimenpiteistä, joita eri organisaatiot toteuttavat kriisin hillitsemiseksi. Katso eri toimijoiden tarjoamat palvelut, joissa huomioidaan muuttuva tilanne maailmanlaajuisesti:

https://www.team-finland.fi/palvelut/valmistautuminen-koronaan/

• Suomen Yrittäjät on koonnut yrityksille kattavan tietopaketin koronaviruksesta ja sen vaikutuksesta yritysten toimintaan.

Tietopaketti löytyy sivulta www.yrittajat.fi/korona

Neuvontaa on lisätty erityisesti työnantajien ohjeistukseen, talousvaikutuksiin, tukitoimiin ja korvaus- sekä sopimusasioihin liittyen.

• Myös Yritys-Suomen Talousapu puhelinpalveluun puh. 02950 24880 on lisätty vastauskapasiteettia. Talousvaikeuksien kohdatessa näihin ammattilaisiin kannattaa olla yhteyksissä: https://www.suomi.fi/palvelut/puhelinasiointi/yritys-suomi-talousapu-neuvontapalvelu-elinkeino-liikenne-ja-ymparistokeskus/1e2d4b82-36d7-4fa8-bdd6-4c5b46afc6bb

• ELY-keskuksen sivuilta löytyy tietoa siitä, miten mm. käynnissä oleviin kehittämisavustushankkeisiin sekä kehittämispalveluihin voi hakea joustoa. Yrityksen kehittämispalveluihin liittyvissä analyyseissa ja konsultoinneissa pyritään käyttämään etäyhteyttä. Ota ensin yhteyttä ELY–keskukseen tarkempien ohjeiden saamiseksi.

Lisätietoja löytyy osoitteesta: https://www.ely-keskus.fi/web/ely/uutiset-2020/-/asset_publisher/zLV23p6BEOJa/content/ely-keskusten-yrityspalvelut-joustavasti-ja-tehostetusti-yritysten-tukena

Informaatiota lisämäärärahoista ELY-keskusten yrityspalveluihin koronaviruksen aiheuttamien vaikutusten hallintaan ja ehkäisyyn päivittyy sivuille myös myöhemmin.

• BusinessFinland on koonnut sivuilleen myös infoa yrityksille koronavirukseen liittyen. Tämä löytyy linkkinä BF:n etusivulta ja osoitteesta: https://www.businessfinland.fi/suomalaisille-asiakkaille/koronavirus/

Infosivuston tavoitteena on luoda kokonaiskuva koronaviruksen vaikutuksista suomalaisiin yrityksiin ja yhdistää yrityksiltä saatu palaute Business Finlandin ja Team Finlandin globaalin verkoston näkemykseen. Sivuston kautta yritysten on mahdollisuus lähettää myös kysymyksiä aiheesta.

Rahoituksen osalta Business Finland suhtautuu käynnissä olevien projektien projektiajan ja laina-ajan muutoksiin hyvin myönteisesti ja hakee joustavuutta kaikessa toiminnassa. Tarvittaessa yritykset voivat lyhentää projektien sisällön ja kustannusten raportointiväliä eli yritykset voivat saada maksatusta projektin kustannuksista nopeammin. Lainoihin voi saada lyhennysvapaata. Myös rahoitukseen liittyville rahoitusehdoille myönnetään joustavasti lisäaikaa.

Business Finland lanseeraa lisäksi kaksi uutta rahoituspalvelua lieventämään koronavirusepidemian aiheuttamia talousvaikutuksia. Rahoitus tulee haettavaksi alkaen torstai 19.3.2020. Tietoa näistä löytyy osoitteesta: https://www.businessfinland.fi/suomalaisille-asiakkaille/palvelut/rahoitus/hairiotilannerahoitus/

• Finnvera on käynnistänyt myös toimia yritysten tueksi. Näistä löytyy tietopaketti sivulta: https://www.finnvera.fi/kasvu/ajankohtaista-yrityksille/ajankohtaista-yrityksille

Finnvera suhtautuu myös joustavasti kaikkiin koronaviruksen aiheuttamiin rahoituksen järjestelytarpeisiin ja heillä on valmius kasvattaa pk-yritysrahoitusta merkittävästi.

• Verohallinto tukee yrityksiä
Koronatilanne voi aiheuttaa yrittäjille, yrityksille ja kirjanpitäjille vaikeuksia hoitaa veroasioita. Veroilmoitukselle voi hakea lisäaikaa ja ilmoituksen myöhästymismaksu voidaan jättää perimättä perustellusta erityisestä syystä. Lue lisää Verohallinnon uutisesta https://www.vero.fi/tietoa-verohallinnosta/uutishuone/uutiset/uutiset/2020/verohallinto-tukee-yrityksi%C3%A4-koronatilanteessa/

• Nordea-pankki on reagoinut ja yritysasiakkaille on tarjolla apuja koronaviruksen aiheuttamiin vaikeuksiin.

https://www.nordea.com/fi/media/uutiset-ja-lehdistotiedotteet/press-releases/2020/03-13-14h45-nordea-tarjoaa-lyhennysvapaita-asuntolaina-asiakkaille-seka-pienille-ja-keskisuurille-yritysasiakkaille-koronaviruksen-takia.html

• Osuuspankin yritysasiakkaiden toivotaan olevan heti yhteydessä maksusuunnitelmamuutoksille tai lisärahoitukselle. Seuraa OP:n tiedotteita: www.op.fi

• Seudulliset yrityspalvelut ovat myös mukana talkoissa, ja suuntaavat nyt omia henkilöstöresurssejaan entistä enemmän kriisiytyvien yritysten auttamiseen, eli apua pitäisi löytyä myös alueellisesti. Suomen Yrittäjät, Kuntaliitto, SEKES ja SUK ovat valmistelleet yhteistyötapaa, jolla lisätään yrittäjille tarjottavaa neuvontaa ja luodaan yhteisiä toimintamalleja helpottamaan yrittäjiä ja yrityksiä tilanteen yli pääsemiksi. Keinoina alkuvaiheessa on muun muassa selvittää tarve ja mahdollisuus yhteistyöhön Finnveran ja ELY-keskusten kanssa yritysten rahoitushakemuksissa sekä selvittää missä asioissa tarvitaan yhteistyötä yrittäjiä edustavien organisaatioiden, kuntien, muiden kuntaorganisaatioiden ja eri viranomaisten kanssa.

• Seuraa oman kuntasi viestintää. Valtakunnallisen ohjeistuksen lisäksi kannattaa seurata Alavuden kaupungin ja Kuusiolinna Terveyden ohjeita ja linjauksia koronaviruksen kohtaamisen ja torjumisen suhteen.

Alavuden kaupungin ohjeistusta sivuilla www.alavus.fi
Kuusiolinna Terveys Oy:n ohjeistusta sivuilla www.kuusiolinna.fi





Takaisin